perjantai 26. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Tässä muutama kuvapalanen meidän joulusta. Mummolassa saunottiin, kylvettiin (pienokainen sai joululahjaksi kausimaksun vauvauintiin!!), luisteltiin järven jäällä, rakennettiin piparkakkutalo, herkuteltiin ja rentoiltiin perheen kanssa. Tänä vuonna joulu tuli ihan puskista, ajantaju on sumentunut lokakuusta lähtien. Yhtäkkiä vaan oli aika pakata kamppeet ja lähteä joulun viettoon. Lahjoja en ehtinyt hankkia kuin miehelle ja ne pari joulukoristetta jotka ehdin tehdä jäi ripustamatta. Mutta eipä haittaa sillä rentous olikin tänä jouluna juuri se paras juttu. Nimiäiset loi riittävästi stressiä parin kuukauden edestä (kirjoitan niistäkin kemuista vielä kunhan jaksan). Muutaman kerran on jo tullut vedettyä sellaiset suklaaöverit, että oksettaa. Sain pienen muistutuksen alkuraskauden kammottavuudesta, hyh. Mutta tänä jouluna minulla onkin oma henkilökohtainen hurmaava rasvaimuri. Eli vaikka kinkkua ja suklaata uppoaa niin kilot senkun karisee ;)

Tänä vuonna innostuin ensimmäistä kertaa glögistä. Herkkuu!


Piparkakkutalon sienipihalla hengailee kaksi sikaa pienen porsaansa kanssa ja savupiippuun on juuttunut Henryn taiteilema strutsi.


 Ja se kaikkein arvokkain lahja, ensimmäinen joulu rakkaan pienokaisemme kanssa<3

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Nimiäismekko

(Hei vau, ihan oikeita kamerakuvia!)
Niin mahdottomalta, kuin ajatus itse tehdystä nimiäismekosta tuntuikin, niin sain haaveeni toteutettua. Ensimmäisinä viikkoina tuntui mahdottomalta koko ajatus nimiäisistä 2kk sisään. Kuinka kukaan tässä härdellissä ehtii suunnitella tai valmistella juhlia? Mutta näemmä tämä härdelli tasoittuu ja helpottuu viikko viikolta ja jotain jo kykenee tekemäänkin. Tai siis ihan hirveää säätämistähän tämän mekon tekeminen oli, sitä ei käy kieltämään. :D Kirjonta imettäessä= hätäistä ja epätarkkaa sähellystä, nukuta vauvaa 15min jotta voit parhaillaan ommella rauhassa (kiireellä) 5min ja kaikki minkä voi tehdä vauva kantoliinassa ympäri taloa kävellen ja hyssytellen on myös niin tehty. No mutta, valmista kuitenkin tuli ja herttaisen kotikutoinen lopputulos ilahduttaa tekijäänsä. Tästä jää mukava muisto säilytettäväksi.

Mekon etuosaan kirjoin turkoosilla tytön nimikirjaimet ja muuta koristetta. Pallurat ja pistot eivät ihan osuneet aina millin tarkasti kohdilleen, koska tekotyyli oli äkkiä hätä hätä! Ihan kelpo silti. 

Ehkä eniten olen fiiliksissä näistä napeista. Kyseiset puunapit on nimittäin ostettu viime Tammikuussa pienestä käsityöliikkeestä Pariisissa. Palaamme siis lapsen alkujuurille, nimittäin tuosta päivästä (jona sain myös kihlasormuksen sormeeni) yhdeksän kuukauden kuluttua oltiinkin synnyttäneiden osastolla. 

 Ja vaikka meidän tytön Juice-tukka onkin coolein kaikista tein silti juhlia varten myös kukkapannan. Huomenna koitetaan vielä metsästää asuun sopivat sukkikset ja neuletakki. Ensi sunnuntain jälkeen palaillaan asiaan juhlakuvien kera!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Ruokajatkumo

Tänään kokeiltiin ensimmäistä kertaa ravintolassa syömistä koko perheen voimin. Kaikki kolme sai mahansa täyteen ;)

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ohikiitäviä hetkiä

On niin ihana, kun täällä kommenttiboksin puolella välillä kysellään kuulumisia mikäli olen pitänyt hiljaiseloa. Lämmittää mieltä ja luo aina uutta intoa päivittää blogia aktiivisemmin. Intoa ei kylläkään ole puuttunut, mutta aikaa sen sijaan ei liiemmin heru kovinkaan helposti paikallaan oloa vaativiin tehtäviin. Tokihan näitäkin tekstejä voisi näpytellä puhelimella liikkuessakin, mutta olen niin käsi näissä kirjoitushommissa, että täytyy aina asettua aloilleen ja keskittyä. Käsityöt sensijaan hoituu vaikka päällä seisten, heh. Lahjansa kullakin. Nyt likka vetelee hirsiä kantoliinassa, joten on hetki aikaa kirjoitella.


Ja mitäpä meille kuuluu... Tyttö saavuttaa parin viikon päästä kahden kuukauden iän, enkä voi uskoa kuinka nopeasti aika juoksee ja lapsosemme kasvaa silmissä! Hymyjä ja naurun alkeita heitellään jo ihastelijoiden riemuksi. Tänä aamuna saatiin kuulla jo taas uudenlaisia äänähdyksiä. On hauska seurata, kuinka tyttö tuntuu itsekin hämmästelevän millaisia ääniä sitä voikaan suustaan päästää. Pääasiallinen ääni sieltä toki edelleen on itku, jota saa kuunnella jos jonkin verran. Yöt meillä kuitenkin nukutaan ja siitä olen maailman kiitollisin. Enää ei tarvitse pelätä yön saapumista kuten ensialkuun tuli tehtyä. Iltaisin ollaan usei enempi itkuisia ja väsyneitä, mutta kun unelle annetaan puolen yön aikoihin periksi niin yleensä muutamalla syötöllä voidaan koisia kymmenen pintaan. 

Parhaiten viihdytään lähellä ja kantoliina onkin ollut varmasti viisain hankintani tähän mennessä. Vaunuissa usein vain huudetaan. Turvakaukalossa kylläkin viihdytään reissaillessa harvinaisen hyvin. Makuuasento tuntuukin olevan pahin vihollinen ja sylissäkin pitäisi aina olla pystyssäpäin. Minulle on vielä epäselvää minkä ikäistä saa alkaa istuttaa? Sitä vaihetta odotellessa, mutta taitaa edessä olla vielä jokunen kuukausi ahkeraa kantamista. "Mammajengin" kanssa nähdään nyt viikottain ja se onkin aikamoinen henkireikä päästä tuulettumaan ja näkemään muita mahtavia minityyppejä äiteineen. 

Käytiin katsomassa Derby-matsi. Mitä enemmän melua ja hulinaa sen rennompaa.

Oma vointikin sallii jo luojan kiitos istumisen ja jalkeillakin voi olla jo melko hyvin, mutta välillä alakerta kyllä huutaa, että nyt äkkiä makaamaan! Näistä synnytyksen jälkeisistä vaivoista ei kyllä puhuta tarpeeksi ja se on sääli. Minulle suurin osa tuli ihan puskista ja säikäytti. Alakerran kondis vaikuttaa kuitenkin merkittävästi elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Sen olen oppinut tässä kesällä 2013 alkaneesta tulehduskierteestä raskausoireiden kautta synnytyksen jälkeisiin hommiin.

Koirakin kävi jo pari viikkoa kylässä

Vaikkakin tämä vauva-arki on välillä niin hitsin rankkaa, niin on tämä myös elämän hienointa aikaa! Ja niin nopeasti ohi. Jo nyt on aika toden totta kullannut muistot ja tirautinkin jo muutaman kyyneleen muistellessani synnytystä ja ensihetkiä lapsen kanssa. Liikutuin kuinka ihania ne hetket olivat, kun vasta silloin 1,5kk sitten itkin kuinka kivuliasta se kaikki oli ja "apua miten mä selviän". Nyt täytyy nauttia joka hetkestä vauvan kanssa, kun siihen mahdollisuus on. Tätä menoa herään pian päivään, kun se pieni vauva täyttääkin jo vuoden. Tästä nautiskelusta johtuen siis on postailutahtikin hiljaisempaa ja hyvälaatuisista kuvista on turha unelmoida. Mutta täytyy muistaa silti näpytellä tännekin menoja ja meininkejä. Arvostan sitä taatusti jälkeen päin, kun pääsee lueskelemaan ja muistelemaan näitä aikoja.