tiistai 26. toukokuuta 2015

DIY kesämekko


Löysin Lotalle kirpparilta hirmu kivan zaran mekon ja ajattelin, että tuon mallisia mekkoja voisi olla kiva tehdä itsekin. Vaikutti pienitöiseltä, mutta monta tuntiahan näihin aina lopulta uppoaa.


Tein mekosta kaavat ja valkkasin kankaat. Kettu-kuvioisen kankaan ostin raskausaikana, kun ompelin mekkoja isolle mahalle, mutta tämä jäi käyttämättä. Kumpikaan kangas nyt ei ole ihan napakymppi. Pilkullinen imaisee kaiken karvan ja valkoinen rypistyy melko helposti.


Ostoslistalle muuten silitysrauta! Helpottaisi kummasti ompelua ja etenkin viimeistelyä. Ja no, muutenkin kiva vempele. Edellisessä asunnossa oli käytössä vuokraisäntien rauta joten omaa ei ole tullut hankittua.





Ja siitähän tuli kiva! Jaksaisikohan sitä tehdä toisenkin? Eräs viisimetrinen ihana marimekko kangas odottaa edelleen käyttöä...

lauantai 16. toukokuuta 2015

Haamupotkut


Raskaana oleva kaveri mietti eräs päivä, että miltähän se sitten tuntuu, kun aamuisin kukaan ei enää möngerräkkään mahassa. Totesin vaan, että minusta tuntuu vieläkin, seitsemän kuukautta synnytyksestä, kuin joku liikuskelisi mahassani. Ilmaa ja yleistä vatsan myllerrystähän sen täytyy olla, mutta kuinka monet hetket olen pysähtynyt silmät tee-lautasina tunnustelemaan mahan liikkeitä. 

Onko muut synnyttäneet olleet tuntevinaan haamuvauvan mahassaan?

torstai 14. toukokuuta 2015

Kesäjalat

Mustelmathan (mistä näitä tulee?) kuuluu kesäjalkoihi. Eiks je?

Elättelen toivoa, että paljaiden jalkojen aikakausi on viimein tekemässä tuloaan. Pieni kinttujen freesaus oli siis paikallaan. Minulle on muodostunut jo jonkinlaiseksi perinteeksi aina kesän lähestyessä vahata sääret ja lakata ankkuri-varpaankynnet. 


Jalkojen pehmennys hoitui suola-hunajakylvyllä. Olen ennen käyttänyt kylmävahaliuskoja, mutta tänä vuonna testasin Veet lämminvahaa. Lämminvaha vaatii enemmän aikaa, mutta jälki oli kyllä parempaa. Miten sitä onkin niin laiska ettei saa aikaisiksi vahailtua useammin, säästyisi harva se päivä höyläilyltä. Jalat rasvasin huijausvoiteella. Kalpea ihoni ei nimittäin päivety ei niin millään, joten ajattelin testata purkkipäivetystä. Mitään eroa en huomaa, eli ainakin tämä päivettää riittävän kevyesti :D.


Turkoosi lakka on ollut ehdoton lempparini jo pari vuotta. Testasin sitä ensimmäisen kerran kaverillani Ranskan vaihdossa ollessani ja kipaisin heti hakemaan oman. Nyt kävin hamstraamassa putelin lisää, sillä vanha veteli jo viimeisiään. Onneksi löytyi vielä hyllystä.



Nilkassani olevassa tatuoinnissa lukee "paljain jaloin" koodikielellä, jonka olen viisi vuotiaana kehittänyt päiväkirjaani varten. Tämä on ihan ensimmäisiä tatuointeja joita olen tehnyt, ja voi miten kipeä ja hankala paikka! Nämä omatekemät tatuoinnit on aika kokeellisia ja homssuisia, mutta minulle niin kovin rakkaita ja merkityksellisiä. Ehkä käyn joskus ammattilaisella eheyttämässä niitä jos alan kaivata siistinpää jälkeä, ehkä pidän luonteikkaat tuherrukseni sellaisenaan. (Ruusua lukuunottamatta kaikki jaloissa olevat tatuoinnit siis omatekemiäni)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Lämpölamppu


Uudesta kämpästä uupuu muutama lamppu. Puutteisiin tarjoutuikin yhden lampun kokoinen helpotus käydessämme perheeni luona. Veljeni oli nimittäin tehnyt lamppuja vanhoista navetan lämpölampuista.



Elämää nähnyt rosoinen lamppu sopii sisustustyyliimme kuin nakutettu.


 Niinpä lamppu pääsi loistamaan olohuoneen ruokapöydän yläpuolelle. Tähän lamppupaikkaan on himmennin kytkin, ja kun lampun laittaa hehkuttamaan himmeällä valolla muistuttaa se hyvin vahvasti alkuperäistarkoitustaan, lämpölamppua.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Tukkatuho


Olen aina värjäillyt tosi varovaisesti hiuksia. Blondia ylläpidin kerran 3-5kk ettei vaan tukka rasittuisi liikaa. Se meinaan rasittuu ihan tarpeeksi siitä, että pidän sitä aina ja jatkuvasti nutturalla. Siis siitä lähtien, kun kuusi vuotta sitten kasvatin irokeesini pois ja olin pitkätukkainen ensi kertaa sitten 11-vuotiaan. Pikkumyy-nuttura, aina se tukka vaan menee sinne päälaelle. Siellä ne ovat pois tieltä. En meinaan tässä pitkätukkaisuuden aikana ole ikinä oppinut pitämään hiuksia auki. En sitten millään, nehän on naamalla aina, kutittaa, sähköistyy ja näyttää lättänältä, öhh! Siinäpä taito jonka haluan vielä oppia. 

Viimeiset kaksi vuotta on pitäneet sisällään todella huonoja tukkavalintoja. Oli järkyttävä mini otsis joka aiheutti parturi-traumoja, niskasiili jota jaksoin pari kuukautta ja joka pitää edelleen kiinnitellä erikseen muun tukan mukaan, niskatukka ei vaan kasva! Sitten leikkasin kauniin pitkät hiukseni polkaksi, siis miksi? Ja sitten tää "värjäänpä hennalla oranssiks ku varmaan haluun olla punapää nyt kauan ja oho en haluukkaa" nii se hennahan ei sitten oikein irtoakkaan, niin... Aloin blondailla pikkuhiljaa liukuvärimeiningillä, kunnes imetys alkoi harventaa hiuksia. Hiusraja pakenee ohimoilta ja totesin, että pilallahan se koko tukka jo on joten annetaan palaa. Pari koko pään blondausta viikon sisään.


Joten nyt hiukseni ovat väriltään... Tuttifrutti? Purkkaporkkana? Ja kunnoltaan kuin haperoitunu kuminauha. No mut hei, tällä saa tosi hyvän pikkumyy-nutturan kun on niin karkeeta että! Täten päädyinkin ratkaisuun nimeltä oman värin kasvatus. Olipa miten maantien harmaa tahansa, nyt loppuu tää pelleily väripurnukoilla, näytän ihan pöhköltä.

Kukkuu!