Olen pohtinut raskauden mukanaan tuomia hyviä ja huonoja muutoksia kehossa sekä mielessä, ja ajattelinkin listata näitä vähän ylös.
Ylipäätään odotin raskausajan olevan vielä rankempaa (okei, eipäs nyt juhlita vielä, se vika kolmannes on vasta tuloillaan). Jo raskautta suunniteltaessa valmistauduin kammottavaan koitokseen jossa makaan kivuissani oksennellen yhdeksän kuukautta, noin karkeasti ilmaistuna.
Olen aina kärsinyt todella kovista kuukautiskivuista. Esimerkkinä nyt vaikka viimeiseni Tammikuulta, jolloin päivä alkoi vatsakrampeilla ja kovilla kivuilla, oksentelin ja ripuloin loputtomalta tuntuvan ajan, jonka jälkeen makasin puolitajuissani lattialla nestehukan kourissa hikoillen. Ai että ei muuten ole ollut ikävä menkkoja! Tuon aikana mietin sitä, että mihin sitä ollaan ryhtymässä. Jos kuukautiset on näin kammottava rasitus keholle, niin entäs sitten kun se rupeaa kasvattamaan toista ihmistä sisällään?
No olihan se alku aivan kamalaa ja uuvuttavaa, mutta kertaakaan en oksentanut (vaikka välillä se varmaan olisi ollut helpompi vaihtoehto) ja mitään kovin pahoja kipujakaan ei ollut. 24/7 huonovointisuus, syömisen vaikeus ja väsymys, ne oli aina läsnä ja ihan pyllystä, mutta ei se silti ollut niin paha kuin oletin.
Mennään nyt kuitenkin niihin muutoksiin. Ensin ne positiiviset:
+No henkiseltä puolelta tietysti se ilo, onni ja riemu siitä, että me saadaan lapsi! Se ansaitsee aivan järkyttävän ison plussan. Olen aina ollut super positiivinen ja iloinen haaveilija, mutta entäpä sitten nyt, kun kuvassa on mukana oma jälkeläinen. Olen maailman onnellisin <3
+Vastustuskyky! Siis tämä pieni ihminen sisälläni on tuonut mulle 21 vuotta kaipaamani vastustuskyvyn, aikamoinen lahja. Olen aina ollut todella paljon kipeänä, mm. kärsin 9 vuotta kroonisesta nuhasta. Kun 14- vuotiaana joku älysi vihdoin leikata meikäläisen kitarisat, oli aikamoista päästä hengittämään nenän kautta. Muutenkin teini-iässä taisin olla kutakuinkin aina viikon kipeänä, kaksi terveenä ja niin edelleen. Ja edelleen aikuisiällä sairastin aina noin kerran kahdessa kuukaudessa ja nappasin päälle kaikki kausipöpöt. Vaan eipäs kuulkaa enää! Sitten tammikuun ei ole pöpöt asuneet enää tässä kehossa, vaikka välillä on pientä yritystä tuntunutkin. Ja kuukausia jatkunut virtsatietulehdus kierrekin sai päätöksensä, voi sitä iloa!
Nämä ovatkin suuren suuria plussia, vaikka en nyt useampia mieleeni saakkaan :)
Sitten kaikkia pikkuvaivoja ja inhokkeja:
-Mahakarvat. Oikeasti? Lupaan kyllä pitää mahani lämpimänä, ei sitä varten olisi mitään turkkia tarvinut alkaa kasvattaa. Navan seudulla on ennestään ollut sellaista pientä hahtuvaa, mutta heti alkuraskaudesta alue laajeni ja pienet hentoiset vauvakarvat ottivat pituutta lisää. Eivät ne onneksi muiden silmään juuri näy, mutta voihan nyt sentään :D
-Nenän kuivuus. Kun tekee mieli kaivaa nenää jatkuvasti, haha! Henryn seurassa en enää ujostele, mutta julkisilla paikoilla pitää kuitenkin skarpata vaikka tuntuu kuinka ärsyttävältä. Alkuraskaudesta koin myös ensimmäistä kertaa nenäverenvuotoja, joita tulikin usein ja yllättäen. Niitä ei kuitenkaan ole enään toviin ollut.
-Rinnat. Ne on isot! Miinusta koska ne olivat jo ennestään omaan mieleen ihan ylärajoilla kokonsa puolesta (kokivat nopean kasvupyrähdyksen teininä, ja lisäksi kasvoivat aina kun aloitti e-pillereiden käytön). Ennen ne sentään vielä juuri ja juuri kannattelivat itseään, saanen heittää sille hyvästit, ja toivottaa tervetulleeksi säkit. Normaali paidat alkaa tuntua aivan liian antavilta, millä näitä oikein peittelee? Oikein pelottaa mitä tapahtuu kun maidontuotanto alkaa.
-Puutuminen. Miten voi kaikki paikat puutua niin helposti? Tai siis kyllähän sen nyt ymmärtää jo kun alkaa tuolla kohdulla olla jo kokoa, mutta kun se alkoi heti muutama viikko hedelmöittymisen jälkeen. Ensimmäisenä huomasin kuinka vasen yläreisi puutui maatessa, ja sama kohta tekee sitä edelleen, vaikka ei edes olisi sen päällä.
-No ne turvotukset, hermostokivut sun muut "perus" vaivat.
-Alakerta. Joo siitä en avaudu sen enempää täällä mutta miinusmiinusmiinus.
-Äkkipikaisuus. Minä tyyni viilipytty, joka olen normaalisti aina hymyileväinen ja ystävällinen, voi että miten ei enää jaksakkaan, pää toimii kuin teini-ikäisellä. Tämä oli ihan ensimmäinen raskausoireeni, josta jo arvattiin että tais tärpätä, kun ensimmäistä kertaa kiukuttelin Henrylle kuin pikkutyttö ja mökötin vaikken edes tiennyt mille, itseäkin nauratti mutta piti vaan mököttää! Ilmaisen tunteeni paljon suorasukaisemmin kuin normaalisti ja ärsyynnyn helposti. Toivottavasti aivot palautuu raskauden/imetyksen jälkeen, kaipaan hillittyä itseäni.
-Teini-ikä taas. Siltä tämä tuntuu aivoissa. Ja teini-ikä ei ollut minun kohdalla ihan pala kakkua, vaan traumaattinen, ja siitä muistona myös traumaperäinen paniikkihäiriö, jonka pelkäsinkin saavan taas aivoista hallinnan hormoonien hyökätessä kehooni. Ja niinhän siinä on vähän käynytkin, vanhat ikävät jutut vaivaavat mieltä ja unia, hormonipäissään kun ei ole niin helppoa ajatella järkevästi ja tunteet on hullunmyllyn. Paniikkia en kuitenkaan ole onneksi kehitellyt ainakaan vielä, kohtauksia en ole saanutkaan sitten 16 ikävuoden, mutta alkavia oireita aina silloin tällöin, jotka kuitenkin osaan jo saada kontrolliin. Ne kohtauksethan syntyvät nimenomaan paniikin panikoinnista, twisted. Hengittely on omalla kohdalla se hankalin osuus, ja alankin hyperventiloida helposti mikäli kiinnitän yhtään ylimääräistä huomiota hengitykseeni. Tämän takia hieman jännitän synnytystä, sillä hengitystekniikat ovat iso osa rentoutumista, ja pelkään että sellainen aiheuttaa minussa vain vastareaktion. Joskus se voi jäädä jopa viikkojen mittaiseksi kierteeksi, jolloin hyperventiloin jatkuvasti, koska tahtomatta tarkkailen hengitystäni niin paljon ja ahdistun siitä. Iltaisin ei saa unta, kun herää siihen että on lakannut hengittämästä. Inhoan tuota kierrettä, ja siitä on todella vaikea päästä irti, toivon etten joudu kokemaan sitä raskausaikana.
Tälläisiä siis tullut ilmi näin hieman yli puolenvälin mentyäni, saas nähdä mitä loppuraskaus vielä tuo tullessaan. Mitään kammottavaa ja täysin odottamatonta ei kuitenkaan ole mikään ollut, ja positiivisin mielin on saanut tätä mahan kasvua seurailla. Kaikki on paremmin kuin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti