keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ohikiitäviä hetkiä

On niin ihana, kun täällä kommenttiboksin puolella välillä kysellään kuulumisia mikäli olen pitänyt hiljaiseloa. Lämmittää mieltä ja luo aina uutta intoa päivittää blogia aktiivisemmin. Intoa ei kylläkään ole puuttunut, mutta aikaa sen sijaan ei liiemmin heru kovinkaan helposti paikallaan oloa vaativiin tehtäviin. Tokihan näitäkin tekstejä voisi näpytellä puhelimella liikkuessakin, mutta olen niin käsi näissä kirjoitushommissa, että täytyy aina asettua aloilleen ja keskittyä. Käsityöt sensijaan hoituu vaikka päällä seisten, heh. Lahjansa kullakin. Nyt likka vetelee hirsiä kantoliinassa, joten on hetki aikaa kirjoitella.


Ja mitäpä meille kuuluu... Tyttö saavuttaa parin viikon päästä kahden kuukauden iän, enkä voi uskoa kuinka nopeasti aika juoksee ja lapsosemme kasvaa silmissä! Hymyjä ja naurun alkeita heitellään jo ihastelijoiden riemuksi. Tänä aamuna saatiin kuulla jo taas uudenlaisia äänähdyksiä. On hauska seurata, kuinka tyttö tuntuu itsekin hämmästelevän millaisia ääniä sitä voikaan suustaan päästää. Pääasiallinen ääni sieltä toki edelleen on itku, jota saa kuunnella jos jonkin verran. Yöt meillä kuitenkin nukutaan ja siitä olen maailman kiitollisin. Enää ei tarvitse pelätä yön saapumista kuten ensialkuun tuli tehtyä. Iltaisin ollaan usei enempi itkuisia ja väsyneitä, mutta kun unelle annetaan puolen yön aikoihin periksi niin yleensä muutamalla syötöllä voidaan koisia kymmenen pintaan. 

Parhaiten viihdytään lähellä ja kantoliina onkin ollut varmasti viisain hankintani tähän mennessä. Vaunuissa usein vain huudetaan. Turvakaukalossa kylläkin viihdytään reissaillessa harvinaisen hyvin. Makuuasento tuntuukin olevan pahin vihollinen ja sylissäkin pitäisi aina olla pystyssäpäin. Minulle on vielä epäselvää minkä ikäistä saa alkaa istuttaa? Sitä vaihetta odotellessa, mutta taitaa edessä olla vielä jokunen kuukausi ahkeraa kantamista. "Mammajengin" kanssa nähdään nyt viikottain ja se onkin aikamoinen henkireikä päästä tuulettumaan ja näkemään muita mahtavia minityyppejä äiteineen. 

Käytiin katsomassa Derby-matsi. Mitä enemmän melua ja hulinaa sen rennompaa.

Oma vointikin sallii jo luojan kiitos istumisen ja jalkeillakin voi olla jo melko hyvin, mutta välillä alakerta kyllä huutaa, että nyt äkkiä makaamaan! Näistä synnytyksen jälkeisistä vaivoista ei kyllä puhuta tarpeeksi ja se on sääli. Minulle suurin osa tuli ihan puskista ja säikäytti. Alakerran kondis vaikuttaa kuitenkin merkittävästi elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Sen olen oppinut tässä kesällä 2013 alkaneesta tulehduskierteestä raskausoireiden kautta synnytyksen jälkeisiin hommiin.

Koirakin kävi jo pari viikkoa kylässä

Vaikkakin tämä vauva-arki on välillä niin hitsin rankkaa, niin on tämä myös elämän hienointa aikaa! Ja niin nopeasti ohi. Jo nyt on aika toden totta kullannut muistot ja tirautinkin jo muutaman kyyneleen muistellessani synnytystä ja ensihetkiä lapsen kanssa. Liikutuin kuinka ihania ne hetket olivat, kun vasta silloin 1,5kk sitten itkin kuinka kivuliasta se kaikki oli ja "apua miten mä selviän". Nyt täytyy nauttia joka hetkestä vauvan kanssa, kun siihen mahdollisuus on. Tätä menoa herään pian päivään, kun se pieni vauva täyttääkin jo vuoden. Tästä nautiskelusta johtuen siis on postailutahtikin hiljaisempaa ja hyvälaatuisista kuvista on turha unelmoida. Mutta täytyy muistaa silti näpytellä tännekin menoja ja meininkejä. Arvostan sitä taatusti jälkeen päin, kun pääsee lueskelemaan ja muistelemaan näitä aikoja.

8 kommenttia:

  1. Ihana kuulla teidän kuulumisia! Meikäläisellä kaikki on vasta edessä, tällä hetkellä mennään rv 37+1. Sitä kivempaa saada taas muistutusta siitä, että kannattaa sitten nauttia niistä ensihetkistä täysin siemauksin. :)

    Mukavaa myös, että otit puheeksi nuo raskauden ja synnytyksen jälkeiset vaivat. Olen itse nimittäin miettinyt, että luulisi synnyttäneillä olevan yhtä sun toista kremppaa etenkin juuri alakerran suunnalla, mutta hyvin vähän niistä jutuista puhutaan ylipäätään missään.

    Valtavan suloinen pikkuneiti teillä. Toivotan kaikkea hyvää koko perheelle! :)

    (P.S. Yiritn ensiksi kommentoida Safarilla, mutta jostain syystä ei onnaa... Uusi yritys Chromella.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) ja paljonpaljon voimia sinne loppurutistukseen! Muista nauttia nyt omasta ajasta. Sitä varmasti jankutetaan monesta suusta mutta toden totta, sitä tulee kaipaamaan hetkiä kun voi vaikkapa istua rauhassa kahvilassa juoden teekupposta vaikka puoli tuntia, eikä tarvitse ahtaa kaikkea kiireellä pureskelematta alas ;)

      Poista
  2. Voi miten suloinen pieni pirpana! Ja kiva kuulla et lähteny hyvin käyntii... Mitä oon synnyttäneiden kavereiden kanssa puhunu nii se on tosissaa nii et oletetaa et synnytyksestä toipuu kroppa simsalabim ja paikat palautuu tyylii päivässä ennalleen. Kaikki vaa ihastelee vauvaa ja kyselee sen nukkumisii ja syömisii eikä ees ajatella minkälainen on äidin toipuminen tapahtuneesta. Ehkä suomi tabuineen ei vielä oo valmis siihen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Varmaan yksi syy miksei esim. Neuvola valmistele tähän lienee se ettei haluta pelotella. Mutta eipä se yllätys kyllä mukava ollut. Ja jollen olisi valmistautunut siihen, että synnytys on aivan kamalaa tuskaa, niin tuskin olisin siitä niin hyvin selvinnyt.

      Poista
  3. Voi jestas kun mää pelkään jo valmiiks niitä kipuja! En haluis kokea yhtään sitä... Ja kun ensiodottajana ei edes tiedä millaista se on. Kauhukuvia vaan muiden kertomuksista:D
    http://xmasbabyjohsuo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sitähän ei tiedä vaikka olisit niitä onnellisia jotka kävelevät heti synnytyksen jälkeen :) Nämäkin on niin yksilöllisiä. Mutta jos on kamalaa niin muista, että se kyllä menee ohi! Ja aina täytyy pyytää apua ja tukea jos maailma kaatuu päälle. Itseäni lohdutti aivan valtavasti eräs itkuinen puhelu kaverille joka kertoi omasta eppari toipumisestaan ja sanoi, että kyllä se siitä. Ja totta puhui :)

      Poista
  4. Meillä on tosi samanikäiset vauvat, ja voi hitsi, toi öiden kuvaus on niin tutun kuuloinen! Ihanaa ajatella, että joku elää ihan samoja vaiheita samaan aikaan jossain toisaalla. Alkuun mäkin inhosin öitä ihan aamuun asti, muistan miten tunnin välein herätessä sitä katsoi kelloradioon ja lopulta aamun lähetessä olo alkoi tuntua voitonriemuiselta (vaikka sai nukuttua huonosti, silti tiesi että päivä on paljon parempaa aikaa kuin yö) :) Tällä hetkellä reilu viisiviikkoisen kanssa päivät sujuu suht leppoisasti, kun hän viihtyy vaunuissa ja voidaan liikkua kodin ulkopuolella, illat on aika hurjaa huutoa, mutta yöllä onneksi nukutaan 2-3 tunnin pätkiä sitten puolenyön jälkeen. Jännää, millainen on seuraava vaihe!

    Harmittaa, kun jouduin aikanaan aikataulusyistä käymään perhevalmennuskerroilla vähän vaihdellen eri ryhmissä, enkä ole ehkä siksi oikein päässyt tutustumaan kodin lähellä muihin, joilla olisi ihan samanikäisiä vauvoja. Se olis tosi mukavaa. Toi toisessa postauksessa esitelty jengisi kuulostaa siis erityisen kivalta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvin saman oloiset yörutiinit, kuin meillä viiden viikon tietämillä! Nyt ollaan jo päästy harppaus eteen päin ja yleensä syötöt noin 12, 4, 7 ja 10 aikoihin. Alkaa tuntua jo melko luksukselta vain parin heräämisen kanssa. Tosin viimeisen viikon olen jäänyt valvomaan aina jonkun syötön jälkeen pariksi tunniksi kun uni ei tuu.

      Harmi ettet päässyt paremmin tutustumaan. Täälläkin usein kuulemma ryhmäkoot venyvät yli parinkymmenen jolloin on vaikeampi alkaa tutustua, mutta meitä tosiaan oli vain se kuusi joten rohkenin ehdottaa yhteydenpitoa jatkossa ja kyllä kannatti! :) nytkin on browniet leivottuna ja innolla odotan tämän päivän tapaamista!

      Poista