lauantai 9. elokuuta 2014

Vika kybä!


Hyvästit ihana energinen aikakausi, tulen muistelemaan sinua lämmöllä. Viimeinen kolmannes on virallisesti laskeutunut tähän kehoon (tai vika neljänneshän tää jo on). Energiataso on viimeisen viikon ollut lapasen luokkaa, pahemman luokan aikaansaamattomuus piinaa. Tekisi mieli vaan notkua kaiket päivät sängyssä tietokoneen ja neulomusten kanssa ja syödä kuin hevonen. Mutta eihän se käy päinsä, sillä selkä on niin kipeä ettei paikallaan olo tee hyvää. Aivotkaan ei toimi, unohdin viikon sisään kaksi varattua aikaa, fyssarin ja hammaslääkärin. En ikinä unohda tuollaisia! Katsotaan kuinka kalliiksi nämä unohtelut sakkoineen tuli.

Hain torstaina apuvälinelainaamosta si-tukivyön, mutta kun nyt ei ole ollut vaivaa siellä nivelessä, vaan koko loppu selkä on kipeä. Varsinkin yläselkä, lavat, hartiat ja niskat. Nukkuminen on ihan tyhmää kun ainoa asento jossa voi nukkua on kyljellään, ja kyljellään selkäranka kiertyy joka suuntaan huonosti ja hartiat painuu kasaan. Yöllä kun herää sen miljoona kertaa kääntämään kylkeä niin rutina vaan kuuluu kun nikamat paukkuu. 



Supistuksia on tullut hieman vähemmän tällä viikolla kun olen lepäillyt enemmän. Alavatsaa ja nivusia vihloo ja eilen aamulla oli pientä menkkamaista särkyä alavatsalla ja reisissä. Soitin heti neuvolaan mutta sanoi ettei kuulosta huolestuttavalta. Myöhemmin yhdistinkin ne lähinnä juuri noihin venymiskipuihin. Vähänkin rivakampi kävely alkaa heti tuntua vatsassa kipuna. Järki sanoo tässä vaiheessa hidastamaan tahtia, mutta jokin kevyt liikuntamuoto pitäisi keksiä jonka avulla pysyä aktiivisena vielä vikat pari kk. Kenties rauhalliset kävelylenkit, ylihuomenna kun tulee taas koirakin hoitoon.


Mutta voi pojat miten beben kasvun tunteekin! Monta kertaa päivässä sitä havahtuu silmät teelautasina ihmettelemään, miten se voikin olla jo noin vahva? Fiilis on kuin olisin shiatsu hierontatyyny, niin näkyvät ja tuntuvat on pikkuisen liikkeet. Kun toinen oikein innostuu kimpoilemaan näky on kuin jostain alien leffasta. Kovien liikkeiden lisäksi tyyppi myös kutittelee varpaillaan kyljestä joka saa hihittelemään. Aikamoinen veijari. Poikittain siellä vaan vielä hengaillaan, mutta eiköhän tässä parin viikon aikana ala jo kääntymistä tapahtua, luulisi käyvän pian ahtaaksi. 

Tällä viikolla on ollut kaksi perhevalmennusta. Itse odotin kovasti pääseväni tapaamaan muita odottavia äitejä. Ensimmäinen käynti olikin puoliksi todella jees kun päästiin ryhmissä puhumaan ja tutustumaan ja kyllähän sitä juttua riittääkin kun pääsee vapaasti touhottamaan raskaudesta. Mutta toinen puolikas ja viime käynti olivatkin sitten lähinnä istu ja kuuntele meininkiä joka ei sovi mulle ei yhtään. Alkaa vaan väsyttää ja rupean kiemurtelemaan penkissä eikä jaksaisi kuunnella vaan. Jännä että valitsin lukion sijaan ammatillisen koulutuksen... Olen enemmän itseoppija. Rakastan oppimista ja uuden tiedon imemistä itseeni, mutta haluan nimenomaan tehdä itse töitä sen opin saamiseksi. Etsiä, tutustua, kaivella ja yrittää. Luennointi sikseen.


Tästä tytöstä tuli nyt vuosien haaveiden jälkeen punapää. Olen onnekkaana saanut pisamat (ja kalpean helposti kärähtävän nahan) ainoana sisaruksista. Muut peri äidin puolen tummatukkaisuuden ja kauniisti ruskettuvan ihon. Vauvatukkani taittoi hieman kupariin, mutta muuttui sittemmin maantien väriseksi. Edellisen kerran yritin värjätä kupariksi kolme vuotta sitten joka päätyi purppuraisen tumman ruskeaan jonka jälkeen reilu puolen vuoden jälkeen olin viimein jälleen blondi ja totesin ettei enää ikinä. Kunnes Henry sunnuntaina mainitsi, että kupari sopisi mulle ja ajatus jäi muhimaan. Päätin että tällä kertaa harkitsen ainakin kunnolla. No seuraavana päivänä hain, sekoitin ja pakastin kasvivärit ja sitä seuraavana ne oli päässä. Heh, no mutta ainakin vietin sen välipäivän lähes aamusta iltaan lueskellen ja tutkien aihetta. Ja kannatti, tästä tuli ihan äly kiva. Hieman luonnollisempaa kuparia olisin ehkä toivonut, mutta tämäkin kelpaa hyvin, se on pirteä ja hauska! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti