Tämä pitkän linjan projekti sai alkunsa jo huhtikuussa, mutta valmistui lopullisesti vasta eilen illalla, heheh. Kun vuoden alkupuolella rupesin hyvissä ajoin miettimään mitä kaikkea tulemme vauvan synnyttyä tarvitsemaan, oli yksi ehdoton asia lipasto, johon saamme vauvan vaatteet sun muut tarvikkeet sekä vaipanvaihto pisteen. Haaveilin jo satsaavani antiikkilipaston hankintaan, kunnes tajusin jo omistavani tarkoitukseen sopivan klaffilipaston jonka ostin aikoinaan kirpparilta edelliseen kämppääni, ja joka oli nyt isäni verstaalla pölyttymässä. Mutta rumahan se oli kuin mikä (kuva postauksen lopussa), joten ehostusta se oli ehdottomasti vailla.
Pyrkimys oli saada lipastosta vanhemman oloinen kuin mitä se onkaan, ja lopputulos miellyttää kyllä tekijänsä silmää. Matkan varrella on siis tapahtunut rutkasti hiomista, (jumppapallon päällä istuen) maalaamista ärräpäiden lentäessä kipeän selän takia, maalipinnan kulutusta ja uusien (osa tosin vanhoja ja ruosteisia) vetimien kiinnittämistä.
Kapeat hyllyt nappaa kätevästi sisäänsä käärityt harsot ja kangaskori pitää sisällään kertakäyttövaipat joilla lähdemme pienen kanssa liikkeelle, kunnes aletaan totutella kestovaipparumbaan jolloin koriin voi asetella valmiiksi ladatut vaippapaketit.
Taso on juuri sopivan kokoinen kaverilta saadulle hoitoalustalle, joka tosin pöllökuosisena vielä odottelee uutta päällistä. Tuohon välitilaan on tulossa lapselle tuijoteltavaksi maalattuja käpyjä roikkumaan, ja tarkoitus olisi myös liimata ylätason alapinnalle peili josta napero voi itseään toljotella. Ja kyllä, kiinnitän peilin siihen malliin ettei se sieltä vahingossakaan tipahda.
Ja siellä ne ovat, ensimmäiset pienen pienet vaatteet odottamassa puettavaansa. Näiden esiin kaivaminen ja paikalleen asettelu oli jotenkin aivan mahtavaa, siinä vaiheessa viimeistään iskostui päähän, että ihan kohta näitä jo tarvitaan. <3
En enää löytänyt lipaston työvaihe ja ennen- kuvia kuin nämä pari puhelimella otettua, mutta kutakuinkin tältä lipasto siis alunperin näytti.
Työkonerakkautta, mun ja Henryn Makitat <3
Voi eikä miten ihana + kätevä lipasto ja rakastuin ihan todella tuohon mustavalkoiseen mattoon!! Mistähän se mahtaa olla peräisin? :)
VastaaPoistaKiitos :) Hehheh, Robin Hoodista 12,95 tuo matto ;)
PoistaHienolta näyttää! Mulla vasta odottelee kuivumassa olleet pikkuvaatteet laatikoihin viikkausta ja koon mukaan järjestelyä :)
VastaaPoistaMeilläkin jäi vielä isompia kokoja laatikollinen vinttiin odottelemaan, että pienemmiltä tulee tilaa :)
PoistaAivan ihana lipasto ;o Tykkään älyttömästi miten nuo harsot menee sinne niin hienosti. :D Oon ite niin järjestelmällinen et tekisin samoin jos mulla tollanen lipasto ois. ;D
VastaaPoistaKiitos! Joo katsellaan miten järjestyksessä ne sitten vauva-arjen alkaessa enää on ;D
PoistaSiis niin hienosti uudistettu lipasto!!! Toihan kasvaa sitten lapsen mukana askartelu ja
VastaaPoistakoulupöydäksi. Ootko muuten saanu vaunuja tuunattua? Kiinnostuneena odottelen lopputulosta.
Hih kiitos! :) Ja niinpä, minullekin se on jo toiminut ompelupöytänä. Juuri kannoin ratasosan sisään ja sain lakanan saumuroitua, eli vaunuista puuttuu enää yhen lenksun ompelu ennen esittelykuntoa :) se(kin) projekti vähän venyt ja jouduin karsimaan ideoita, mutta lähipäivinä odotus palkitaan ;)
PoistaMielettömän hieno!! Hyviä vinkkejä ja ajatuksien herättelyä saan blogistasi kun esikoista odotellaan tännekin. Tsemppiä tulevaan vauva-arkeen :)
VastaaPoistaVoi kiitos, ja mahtavaa jos blogi on onnistunut herättämään inspiraatiota!
PoistaOnnea teillekin odotukseen ja tulevaan :)