Sitterin uusi ilme

Olen pohtinut lähes koko odotus ajan, että tarvitaanko me sitä sitteriä vai ei. Jokatoinen sanoo sitterin olevan ehdoton hankinta, ja jokatoinen taas on kokenut täysin turhaksi moisen kapistuksen. Sysäsin siis ajatuksen välineen hankinnasta sivuun sillä eihän tänne meidän yksiöön kannata hankkia mitään ylimääräistä roipetta ellei sille ole oikeasti käyttötarkoitusta. Pikkuhiljaa ajatus on kuitenkin muhinut päässä, mihis minä sen pikkuisen sitten asetan kun tiskaan? Jos tyyppi ei viihdykkään hetkeä pidempään viltillä kattoa tuijotellen?

 Lopullinen päätös saatiin pähkäilylle, kun mukaan arkikuvioon heitettiin koira joka meillä on viettänyt rutkasti aikaa viimeaikoina, ja toivottavasti tulee täällä majailemaan myös lapsen synnyttyä. Ajatus lattialla makaavasta vauvasta, koirasta ja vessassa käynnistä... Jep, joko hankitaan periskooppi jolla voin tarkkailla tilannetta, tai sitten vaan se sitteri. Se on myös helppo napata mukaan kellariin pyykinpesutuokioita silmällä pitäen.

Ja niinpä kului näppärästi sunnuntai-aamupäivä kirppareita kierrellessä ja sitterivalikoimia vertaillen. Mukaan valikoitui lopulta Emman kelpo perus sitteri, joka sattui vielä olemaan edullisimmasta päästä. Kiikkuu sujuvasti, asettuu myös paikoilleen helposti tuen avulla, helppo istuin-asennon säätö ja mukavasti pehmustettu alusta. Ja helposti muokattavissa, hähää! Eihän tämä hullu esteetikkoneiti mitään beessiä abc-123-nalle-auto värkkiä kotonaan katsele.

Siispä sitteri osiin. Rungosta tarrat pois, pikainen pesu ja pari mustaa maalikerrosta päälle. Päälliskankaaksi nappasin turkoosia salmiakki-kuvioista ylijäämälakanakangasta ja hihnoja varten löytyi pilkullista puuvillaa. Puoleenyöhön mennessä oli muodonmuutoksen kokenut istuin valmis. Mitään fiksua säilytyspaikkaa en tälle ole vielä keksinyt, ja keskellä huonettahan se tulee jatkossakin seisomaan joten on enemmän kuin kätevää, kun rotisko istuu sisustukseen. ;)