torstai 10. huhtikuuta 2014

Ultrassa


Voi kun se oli jännää! Siellä se villisti loikki menemään heti kun kuvaan pääsi. Kaikki oli kunnossa ja kovasti heilutteli raajojaan. Sormetkin oli jo laskettavissa viiteen kappaleeseen. Loppuajasta se sitten kävi nukkumaan niin sikeästi ettei herännyt kätilön kovasta höykytyksestä huolimatta. Hurjalta näytti, kun toista vaan heiteltiin menemään vaikka samaahan siellä tapahtuu, kun itse hyppelehdin. Hymy on kyllä ollut herkässä. Mahtava tietää, että pienellä on kaikki hyvin. Laitettiin kuvaa jo julkisestikin näkyville, tähän mennessä kun on kerrottu vasta perheelle ja lähimmille kavereille.

Pituutta kaverilla oli jo seitsemisen senttiä, muutaman päivän edellä kasvussa. Mutta sen verran lähellä kuitenkin, ettei laskettua aikaa lähdetty muuttamaan. Kesäkuun alussa sitten seuraava tapaaminen, josko sitä jo pääsis sukupuoltakin urkkimaan...


Tämä oli ihan lemppari kuva, siinä se vaan pitelee poskiaan! Toistaalta myös näyttää kuin se olisi nostanut päänsä irti kehosta, hehe.

6 kommenttia:

  1. Ihana kuva! Musta tuntuu että justhan mä kävin tästä kuopuksestakin nt-ultrassa ja nyt se on lähes 2kk :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, aika menee kyllä huimaa vauhtia. Ajatellakkaan sitten synnytyksen jälkeen, kun tohinaa varmasti riittää :)

      Poista
  2. Joskus jo niskapoimu ultrassa näkee sukupuolen kuten meillä näkyi ihan selvästi, ja mä melkein pystyisin tosta toisesta kuvasta sitä veikkaamaan vaikka melko epätarkka kuva onkin. ;) Ihanaa että kaikki näytti olevan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen kuullut, mutta kätilö sanoi ettei vielä näe. Meillä on vahvasti poikamainen olo, kuvista en kyllä osaa mitään tutkailla :)

      Poista
    2. Ei hitsi, kommentoin sulle jokunen päivä sitten rakenne ultra kuulumisiin että ihan selvät tytön jutut itsekkin kuvassa näen niin olen myös tuon ylemmän kommentin silloin aiemmin kirjoitellut ja siis ihan tytöltä tuossakin näyttää! En muistanutkaan koko komenttia enää ja olitkin vastanut että poika fiilis teillä, niin oisin voinut aiemmin tulla vastailemaan että tyttö fiilis kuvan perusteella mulla on teidän pienen sukupuolesta! ;) Mutta sivuseikkojahan nuo sukupuolet on , pääasia että lapsukaisen elämänlaatu on hyvää! Mutta kyllähän se sukupuoli paljon vaikuttaa lapsen persoonaan ja helpompi on luoda mielikuvaa tulevasta pikkuisesta joko tyttönä tai poikana! Mutta tosiaan helppoa ei sukupuolta ole aina nähdä ja joskus jopa erittäin kokeneetkin ultraajat siitä erehtyy varsinkin varhaisilla viikoilla katsottuna! Hyvänä esimerkkinä ystävän poika, jota kaksi kätilöä ja yksi lääkäri erehtyivät viime vuonna arvioimaan tytöksi vielä ihan viimeisillä raskausviikoillakin vaikka usein kiveksetkin silloin jo laskeutuneet, olipahan ylläriä synnytyssalissa sitten joten arvioitahan nuo aina vaan on! :) Mutta ihan selvä typykkä tuo on!

      Poista
    3. No kiva että näyttää niinkin selvältä, selvästi kokeneemman silmään, itse en noista vieläkään ymmärrä :)

      Poista