tiistai 14. lokakuuta 2014

Omaa aikaa

Voi pojat mikä pallura tuo vatsa on! Ihan mahtava. Rv 39+2.

Eilisen löhöilypäivän jäljiltä yötä ei tällä kertaa vietetty supistusten seurassa, vaan nukuin yllättävän hyvin. Siitä hyvästä olen tänään ollut harvinaisen virkeä ja energinen. Onneksi, sillä toista kotipäivää en olisi yksin kestänyt. Henryllä kun on iltavuorot meneillään. Eilisiltana olin jo yksinäisyys ahdistuksissani joka kaikkosi vasta Henryn palattua puoliltaöin kotiin. Tänään oli siis missiona pitää itseni kiireisenä, jotta päivä kuluisi ripeään.


"Nauti vielä näistä hetkistä kun saat viettää omaa aikaa ennen lapsen syntymää." Tätä lorua on tullut kuultua useasta suusta. Ja tätä lähdin toteuttamaan, ah niin ihanaa turhamaisuutta! Panostin pitkästä aikaa oikein kunnolla laittautumiseen. Piristää kummasti mieltä, kun vähän tälläytyy.

Sitten oli aika kartoittaa huulipunavarastot ja lähdin metsästämään uutta punaa valikoimiin. Tunnin etsinnän jälkeen kämmenselkä oli kuitenkin jo niin täynnä eri sävyjä eri merkeiltä etten päässyt mihinkään tulokseen, paitsi ehkä värisävyn suhteen.

Välipalan jälkeen kiertelin vaatekauppoja, kun nyt voi jo alkaa pikkuhiljaa haaveilla pukeutuvansa normaalikokoisiin vaatteisiin. Pienellä jännityksellä ostinkin jo hameen vanhassa koossani. Olen katsellut kyseistä vaatekappaletta jo kesästä lähtien, kun se tuli myyntiin. Pelkäsin sen olevan loppuunmyyty siihen mennessä, kun oikeasti olen vyötäröltä mittoihini palautunut. Onpahan ainakin olemassa motivaatiovaate jollei raskauskilot ala karisemaan pikkuhiljaa synnytyksestä palauduttua hehe.

Kaupoilta menin vielä pariksi tunniksi kirjastoon lukemaan lehtiä ja kas, kello olikin jo kahdeksan. Totta tosiaan, eipä tällaista tule enää varmaan tehtyä ainakaan lähitulevaisuudessa. 

Päivän päätteeksi rupesin vielä suunnittelemaan blogille uutta banneria. Nyt on aivot ihan tahmeana enkä osaa ajatella onko tuosta mihinkään, mietitään huomenna!

2 kommenttia: